perjantai 17. tammikuuta 2014

Härkä(papu)viikot ovat kevyttä keholle ja kukkarolle


Vuodenvaihteen jälkeen moni löysentää housujen vyötä ja kiristää kukkaron nyörejä. Helppo tapa keventää oloa ilman, että kukkaro kevenee liiaksi, on tehdä ruokaa pavuista ja linsseistä. 

Papuja ja linssejä ei kannata jättää käyttämättä siksi, että niiden valmistaminen tuntuu työläältä. Papuja pitää toki liottaa yön yli ja keittää sen jälkeen 30-40 minuuttia, mutta sehän hoituu itsestään muun puuhastelun ohessa ja kerralla voi keittää kokonaisen kattilallisen. Ja linssithän eivät vaadi liotusta vaan valmistuvat lajikkeesta riippuen 10-30 minuutissa.

Pavuista ja linsseistä saa erinomaisia patoja, mutta ne toimivat erinomaisesti myös ruokaisten salaattien pohjana. Kas tässä kaksi suosikkilajikettani papujen ja linssien maailmasta.

Härkäpapu on yksi maailman vanhimmista viljelyskasveista, jolla on Suomessakin pitkät perinteet. Pula-aikana härkäpapu oli tärkeä valkuaisen lähde, mutta jäi elintason noustessa unholaan. Onneksi tämä erittäin ravinnerikas ja ekologinen herkku on nousemassa takaisin ihmisten tietoisuuteen. 

Härkäpavun valkuaisainepitoisuus on huikeat 30 %. Sitä myydään kokonaisena ja rouheena, joka on nopeaa valmistaa. Härkäpapurouhetta voi käyttää monelle ehkä tutumman soijarouheen tapaan jauhelihan korvikkeena. Rouhetta liotetaan ensin vedessä noin kymmenen minuuttia ja maustetaan hyvin. 

Omassa reseptissäni käytin kokonaisia härkäpapuja, jotka siis vaativat se edellä mainitun liottamisen ja keittämisen. Salaatin voi koostaa käytännössä mistä tahansa vihanneksista, joista pidät ja joita jääkaapista löytyy. Minulla löytyi tällaista:


Härkäpapusalaatti (yhdelle)

1-2 desiä keitettyjä härkäpapuja 
Parsakaalia pilkottuna
1 porkkanaa ja pala punakaalia juustohöylällä ohuiksi siivuiksi viipaloituna
Puolikas punasipuli ohueksi siivutettuna

Kastike:

4 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus laatusuolaa ja –sokeria
ripaus mustapippuria


Laita kaikki aineet kulhoon ja lisää kastike sekaan. Maku pyöristyy ja paranee, kun annat tekeytyä pari tuntia. Huom! Jos vatsasi ei kestä raakoja vihanneksia, höyrytä ne kevyesti ja valmista lämmin salaatti.


Härkä(papu)viikot eivät tarkoita herkuttelun unohtamista. Härkapapubrowniet ovat täysin maidottomia ja gluteenittomia, mutta ennen kaikkea suussa sulavia herkkuja.

Härkäpapubrowniet (8 kpl)

2,5 desiä keitettyjä härkäpapuja
12 kpl kivettömiä taateleita
4 rkl raakakaakaota tai tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 tl luonnon vaniljaa
1 rkl hunajaa 
ripaus laatusuolaa ja kanelia

Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tahmeaksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pyöreitä tai neliskulmaisia kakkusia 

Paista uunissa 175 asteessa 15-20 minuuttia. Raakaversion saat kuivaamalla browniet kuivurissa tai uunin alimmalla tasolla luukku hieman raollaan 40 asteessa parin tunnin ajan, jonka jälkeen käännät ne toisin pain ja jatkat kuivattamista vielä tunnin. 


Belugalinsseihin tutustuin viime keväänä. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Olen käyttänyt aiemmin punaisia ja vihreitä linssejä, mutta näissä mustissa kaunokaisissa on ihan oma arominsa ja suutuntumansa. Belugalinssejä sanotaankin kasvissyöjän kaviaariksi.

Belugalinssejä ei tarvitse liottaa, pelkkä keittäminen 20 minuuttia riittää. Reseptini ruokaisa salaatti toimii sellaisenaan lounaana tai vaikka lisäkkeenä kalalle.

Belugalinssisalaatti (kahdelle)

2 dl belugalinssejä
puolikas parsakaali
puolikas punasipuli
fetajuustoa
1-2 valkosipulin kynttä

Marinadi:

5 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä
2 rkl balsamiviinietikkaa
ripaus laatusuolaa ja mustapippuria
1-2 tl hunajaa


Keitä linssit pussin ohjeen mukaan kypsiksi. Sekoita sekaan ripaus suolaa ja puristetut valkosipulin kynnet. Linssien kypsyessä paahda pieneksi pilkottu ja öljyllä sivelty parsakaali uunissa 200 asteessa. Sekoita keitetyt linssit, parsakaali ja ohueksi viipaloitu punasipuli kulhossa ja kaada marinadi joukkoon. Anna marinoitua pari tuntia ja lisää joukkoon fetajuusto. 


Kokeile ja kommentoi!

Tuija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti