perjantai 7. maaliskuuta 2014

Kaikki kaalista - ja purjosta



Tuorekuormassa tuli pitkästä aikaa purjoa, ja parsakaalia. Kukkakaalia olikin vielä entuudestaan.

Joissain resepteissä neuvotaan käyttämään purjosta vain joko vihreä tai valkoinen osa. Itse käytän purjon mieluiten kokonaan – hauskuushan on juuri siinä, että samalla silppuamisella saa ruokaan sekä valkoista että tummanvihreää purtavaa.


Tuskin kukaan sentään heittää purjosta vääränväristä osaa pois. Sen sijaan olen törmännyt siihen, että parista muusta ihanasta vihanneksesta jotkut ajattelevat ettei niitä voisi syödä kokonaan: tarkoitan kukkakaalia ja parsakaalia.

Kukkakaalista kannattaa käyttää ne lehdetkin. Joskus olen kaupassa ostanut pelkästään muiden asiakkaiden pois riipimiä lehtiä. Ne sopivat silputtuina salaattiin, tai sitten wokkiin, tai keittoon – mihin vain, mihin kaalia muutenkin käyttäisi. Kun ostat kokonaisen kukkakaalin, saat samalla hinnalla aivan erinäköisiä raaka-aineita aterialle.

Parsakaalista puolestaan ei pidä heittää kantaa pois, syötävää on sekin. Jos pinta vaikuttaa puisevalta, sen voi kuoria pois.

Kaikki kaalit sisältävät runsaasti hyödyllisiä aineita. Niin kukka- kuin parsakaalistakin löytyvä sulforafaani-yhdiste hämmentää tutkitusti eräitä bakteereita ja edistää siten tulehdusten paranemista, ja sama aine heikentää jopa syöpäsolujen kasvua.

Keittäminen vähentää vauhdikkaasti kaalien hyödyllisiä yhdisteitä. Höyryttäminen, paistaminen ja mikrossa kypsentäminen ovat siinä mielessä parempia vaihtoehtoja.

Eipä siis keitetä. Käytetään purjo kokonaan, ja kaaleista tällä kertaa ne harvemmin syödyt osat.

1 pieni purjo
2 kukkakaalin lehdet
1 parsakaalin varsiosa
2 dl (kasvi)kermaa
2 dl vaaleita soijapaloja (tai 200 g maustamattomia kanasuikaleita)
Öljyä paistamiseen
Timjamia
Tilkka sitruunamehua
Suolaa maun mukaan
Täysjyväpastaa

Keitä soijapalat, jos käytät niitä.

Silppua purjo, kukkakaalin lehdet ja parsakaalin varsi. Paista öljytilkassa ensin muutama minuutti parsakaalin paloja (ja kanaa, jos käytät sitä), ja lisää sitten kukkakaalin lehdet ja purjo (ja keitetyt soijapalat). Paistele vielä hetki, ja lisää kerma. Mausta suolalla, sitruunamehulla ja timjamilla.

Keitä neljä annosta täysjyväpastaa ohjeen mukaan. Muista, että pastan keitinveteen ei ole järkeä lisätä öljyä – sehän kelluu pinnalla. Jos joudut säilyttämään pastaa jonkin aikaa ja pelkäät, että se liimautuu yhteen, lisää öljy keittämisen jälkeen.

Yhdistä pasta ja kastike ja tarjoile.

Syödessäsi voit suunnitella, mitä niistä kukkakaalin ja parsakaalin latvuksista tekisi.

Tenka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti