perjantai 21. maaliskuuta 2014

Evästä matkalle Marsiin



Viimeisinkin kuulento tehtiin ennen tämän nelikymppisen syntymää, eikä seuraavia pitkiä avaruuslentoja näy aivan lähitulevaisuudessa. Suunniteltu niitä toki on, monia yksityiskohtia myöten. Yksi tärkeä kysymys on: mitä matkalla syödään?

Pari vuotta kestävälle lennolle vaikkapa Marsiin ei voi ottaa hampurilaisia mukaan. Suuri osa ruoasta on kasvatettava matkalla. Ruokavaliosta on suunniteltu täysin kasviperäistä – eihän olisi järkeä viljellä hankalissa oloissa ensin esimerkiksi heinää, jota ruoaksi käytettävät eläimet sitten söisivät.

Pari suunnitelmissa mainittua lajia ovat spirulina ja kvinoa, kummatkin kotoisin Etelä-Amerikasta. Ne ovat erittäin ravinnepitoisia ja lisäksi maukkaita.

Spirulinaa kutsutaan usein leväksi, vaikka oikeastaan se on sinibakteeri – sukua niille ikäville ”sinileville”, mutta terveellistä syötävää. Jauheena tai puristeina myytävä spirulina on erittäin proteiinipitoinen ja sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja, sekä lisäksi lukuisia vitamiineja: A, B-ryhmä, C, E, K...



Kotioloissa lisään spirulinaa usein pirtelöihin, sekä suolaisiin että makeisiin. Vaikkapa näin:

Vihreä surautus
1 banaani
1 rkl maapähkinälevitettä
2 kiiviä
2 tl spirulinaa
5 dl kauramaitoa

Surauta kaikki ainekset blenderillä juomaksi.

Spirulina on hurjan vihreää, joten mustikoiden tai mansikoiden kanssa pirtelöstä voi tulla melko synkän harmaata. Maku on hyvä toki niinkin.



Kvinoa (quinoa, kinoa) on proteiinipitoisempi kuin mikään perinteinen viljakasvi ja spirulinan tavoin proteiinikoostumukseltaan ”täydellinen”, kaikkia tarpeellisia aminohappoja sisältävä ruoka-aine. Lisäksi siitä löytyy runsaasti kalsiumia, fosforia ja rautaa. Koska kvinoa on kotoisin viileästä ilmanalasta, sitä voidaan viljellä Suomessakin.

Kvinoaa voi laittaa lisukkeeksi riisin tapaan. Gluteenittomana se sopii keliaakikoille, ja Vesalan kaupasta sitä löytyykin monessa muodossa: kekseinä, näkkileipänä, puurohiutaleina, jauhona…

Kvinoaa voi käyttää myös kaalikääryleiden täytteenä:

Kvinoa-sieni-kaalikääryleet
1 keräkaali
3 dl keitettyä kvinoaa
3 dl pilkottuja kypsennettyjä sieniä
1 sipuli
1 pieni palsternakka
2 tl timjamia
Öljyä paistamiseen
Suolaa maun mukaan

Keitä kaalia suolalla maustetussa vedessä suuressa kattilassa ja irrottele lehtiä sitä mukaa kun ne pehmenevät.

Pilko sipuli ja palsternakka hienoksi ja kypsennä niitä hetki öljyssä. Keitä kvinoa. Hienonna pari desiä kypsyneen kaalin pieniä sisälehtiä ja sekoita kaikki täyteainekset. Tarkista maku.

Nosta täytettä kaalinlehdille ja kääri paketeiksi. Kypsennä kääryleitä uunivuoassa 200-asteisessa uunissa noin tunti. Valele kääryleitä tarpeen mukaan niistä irtoavalla nesteellä, kaalin keitinvedellä ja halutessasi siirapilla.

Suomalaisille tutuista ruokakasveista kvinoalle läheisintä sukua ovat punajuuri ja pinaatti. Luontaisilla esiintymisalueillaan kvinoasta käytetäänkin ruoaksi myös lehdet. Näin tehtäisiin varmasti myös avaruuslennolla.


Tenka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti